TAUKOn tarina

TAUKO on helsinkiläinen designvaatemerkki, jonka mallistot valmistetaan lähituotantona tarkkaan valituista uusiokäytetyistä tekstiileistä. Mila Moision ja Kaisa Rissasen vuonna 2008 perustama yritys on palkittu innovaativisen, kiertotalouteen pohjautuvan tuotantokonseptin kehittäjänä.

TAUKOn vaatteissa yhdistyy suunnittelijoiden intohimo nykytaiteeseen ja kulttuuriin sekä eettisiin ja ekologisiin arvoihin. Mallistojen muotokielessä korostuvat vahvat leikkaukset ja kauniit, toimivat yksityiskohdat. Pysyvät TAUKO-klassikot saavat eri sesongeissa uusia malleja seurakseen. Jatkuva kehitys- ja tutkimustyö vastuullisten tekstiilien kehittämisessä heijastuu myös mallistojen kehitykseen.


tauko story

Olemme kehittäneet palkitun kiertotalousmalliin perustuvan suunnittelu- ja tuotantokonseptin. Yli 80% TAUKO-mallistoista valmistetaan suomalaisten ja saksalaisten tekstiilivuokraus-yritysten käytöstä poistetuista tekstiileistä. Tekemällä tiivistä yhteistyötä paikallisten tuottajien ja tutkimusryhmien kanssa, kehitämme jatkuvasti uusia sekä designin, että vastuullisuuden huomioivia menetelmiä uusiokäytettyjen materiaalien prosessoimiseen. Tavoitteenamme on pidentää käytettyjen tekstiilien elinkaarta, mikä vähentää hiilidioksidipäästöjä ja uusien tekstiilien tuotannon tarvetta radikaalisti.

Suurin osa TAUKOn mallistotuotteista valmistetaan virolaisessa, 12 ihmistä työllistävässä perheyrityksessä. Vierailemme ompelimossa säännöllisesti ja yhteistyömme perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen ja työn arvostukseen. Virolaisen ompelimon lisäksi TAUKO-mallistojen tuotteita valmistaa suomalainen Kutomo Holopainen.

TAUKO sanana juontaa juurensa vanhasta kalastustekniikasta, jossa nuottaa vedetään vedestä niin hiljaa että sitä on melkein mahdoton huomata. Tämä hidas, mutta jatkuva ja varma liike kuvastaa myös meidän toimintaamme. Uskomme kiltteyteen, rehellisyyteen ja aitouteen. Tavoitteenamme on tehdä vastuullisesti valmistettuja kauniita tuotteita pitkäikäiseen käyttöön.

Mila Moisio & Kaisa Rissanen, TAUKOn suunnittelijat ja perustajat



Koko-opas

Tervetuloa!

Liity uutiskirjeemme tilaajaksi ja saat 15% alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi:

Language
EN
Open drop down